Forssan Koripojat on tehnyt pelaajasopimuksen 21-vuotiaan Aku Haikosen kanssa. Viime kaudella Porvoon Tarmossa divisioona A:ta pelannut 200-cm Haikosen sopimus on vuoden mittainen.

Lahdessa koripallo-oppinsa saanut Haikonen on samaa sm-mitaleita voittaneita Namika Lahden -96 syntyneiden ikäluokkaa, johon kuuluivat myös FoKoPossa aiemmin pelanneet Juho-Matti Henttonen, Aapeli Alanen ja Cihat Altunel. Haikonen tilastoi kaudella 2014-2015 a-junioreiden mestaruuden voittaneessa joukkueessa keskimäärin 4,2 pistettä ja 3,2 levypalloa ottelua kohden.

Tämän jälkeen Haikonen pelasi Lahti Basketballin riveissä sekä divisioona B:ssä että A:ssa. Viime kaudesta suurin osa kuitenkin kului Porvoon Tarmossa, jolloin yhteensä 19 ottelussa syntyi 3,6 pistettä ja 2,8 levypalloa ottelua kohden.

Haikonen on FoKoPon seitsemäs sopimuspelaaja. Aiemmin sopimukset ovat tehneet Markus Molenius, Semi Saari, Henri Kotavuo, Johan Kotavuo, Konsta Mastomäki sekä Antti Heinonen.