Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva.

Forssan Koripojat on kiinnittänyt ensimmäiseksi amerikkalaispelaajakseen 31-vuotiaan Andrais Thorntonin. Sisäpelaajan tontilla viihtyvän 203-cm Thorntonin sopimus on vuoden mittainen ja siihen sisältyy kuukauden koeaika.

Northwest Missouri Staten yliopistossa koripallokasvatuksensa saanut Thornton on tuttu forssalaiselle koripalloyleisölle jo monen vuoden takaa, kun hän pelasi kaudella 2012-2013 Korisliigaa FoKoPon paidassa. Tuolloin yhteensä 43 ottelussa ”Dre” tilastoi keskimäärin 17,0 pistettä ja 9,2 levypalloa ottelua kohden. Kakkoset upposivat 50,6% tarkkuudella kolmen pisteen heittotarkkuuden ollessa peräti 48,0%.

Forssan kauden jälkeen Thornton pelasi kaksi kautta Japanin BJ-liigaa Takamatsu Five Arrowsin riveissä. Tämän jälkeen hän käväisi Uruguyassa kunnes teki joulukuussa 2015 sopimuksen Korisliiga-seura Tampereen Pyrintöön. Pesti Pyrinnössä jäi kuitenkin loukkaantumisten vuoksi vain kuuden ottelun mittaiseksi.

Thornton asuu parhaillaan Yhdysvalloissa, mutta muuttaa heinäkuun alussa takaisin Viroon, jossa hän on perheineen pitänyt majapaikkaa jo usean vuoden ajan. Näin ollen hän on siis tarpeen tullen käytettävissä myös kesällä joukkueen harjoitusleireillä.

Kokenut Thornton on erittäin tyytyväinen sopimuksen varmistuttua.

”Olen palaamassa erittäin suurella innolla takaisin Forssaan. Aion antaa joka päivä kaikkeni sen eteen että joukkue voittaa pelejä ja taistelee sarjan kärkisijoituksista. Haluan että forssalaiset ihmiset saavat olla ylpeitä joukkueestamme.”

”Lämmittäkää saunat ja makkarat valmiiksi, olen tulossa!”

Thorntonin myötä FoKoPolla on kasassa nyt yhteensä kahdeksan pelaajasopimusta. Joukkueeseen haetaan vielä ainakin yhtä kotimaista pelaajaa sekä kahta amerikkalaispelaajaa.

 

Sopimuspelaajat

(nimi, pituus, pelipaikka, syntymävuosi)

Johan Kotavuo, 185 cm, 1, s. 1996

Antti Heinonen, 187 cm, 1-2, s. 1999

Semi Saari, 190 cm, 2-1, s. 1998

Konsta Mastomäki, 189 cm, 2-3, s. 1999

Henri Kotavuo, 190 cm, 2-3, s. 1993

Markus Molenius, 200 cm, 3-4, s. 1992

Aku Haikonen, 200 cm, 4, s. 1996

Andrais Thornton, 203 cm, 4-5, s. 1985