Forssan Koripojat on tehnyt sopimuksen amerikkalaispelaaja Demetrius Houstonin kanssa. Huomenna 24 vuotta täyttävä 205-cm yleispelaaja aloittaa syksyllä ensimmäisen ammattilaiskautensa Euroopassa. Houstonin sopimukseen sisältyy kuukauden try-out.
Monipuolinen Houston aloitti yliopistouransa kovatasoisessa Southeasternin konferenssissa pelaavassa Mississippi Staten yliopistossa. Ensimmäisellä kaudellaan 2014-15 Houston tilastoi 29 pelaamassaan ottelussa keskimäärin 3,1 pistettä ja 2,3 levypalloa ottelua kohden.
Kaikki Mississippi Statessa ei kuitenkaan mennyt täysin putkeen, joten kahden siellä pelatun kauden jälkeen Houstonin matka jatkui Alabama Staten kautta lopulta kaudeksi 2018-19 yliopistosarja NAIA:an Life Universityn joukkueeseen.
Päävalmentaja Petteri Molenius on vakuuttunut etenkin Houstonin monipuolisuudesta ja potentiaalista.
-Halusimme saada yleispelaajan paikalle pelaajan joka tuo meille kokoa, monipuolisuutta sekä pystyy tarvittaessa pelaamaan useampaa pelipaikkaa. Uskon että Houston on juuri oikeanlainen valinta tähän.
-Demetrius oli aikanaan erittäin lupaava high school –pelaaja, joka teki sopimuksen kovatasoiseen Mississippi Staten yliopistoon. Sittemmin yliopistoura ei ole kuitenkaan mennyt nappiin ja hän on siirtynyt joukkueesta toiseen, mutta saamme hänestä erittäin potentiaalisen pelaajan.
-Mississippi Statessa hän pelasi vain kaaren ulkopuolella ja myöhemmässä vaiheessa enemmän sisällä. Se että hän pystyy pelaamaan käytännössä kaikkia pelipaikkoja pienestä laitahyökkääjästä sisäpelaajaan, tuo meille mukavan vaihtoehdon joukkueeseen, kertoo Molenius.