Divisioona A:n kauden 2015-2016 finaaliottelut jysähtävät käyntiin tulevana lauantaina, kun runkosarjan ykkönen Uudenkaupungin Korihait ja kakkonen Forssan Koripojat iskevät yhteen. Divisioona A:n mestaruuteen ja sarjanousuun vaaditaan yhteensä kolme voittoa.
Finaalivastustaja Korihait ja FoKoPo ovat kohdanneet tällä kaudella neljästi voittojen ollessa tasan 2-2. Uusikaupunkilaiset olivat parempia kauden ensimmäisessä ja viimeisimmässä kohtaamisessa – lokakuun ottelu Pohitullissa päättyi kotijoukkueelle lukemin 89-71 ja maaliskuussa Feeniksissä lukemin 85-97. Vastaavasti Koripojat onnistui voittamaan Korihait marraskuussa vieraskentällä lukemin 84-88 ja joulukuussa kotona 103-91.
Jo syksystä lähtien divari A:n ylivoimaisena ja ainoana voittajasuosikkina pidetyn Korihaiden runkosarjan voittorekordiksi päätyi 22 voittoa ja 6 tappiota. Pohitullin hornankattila pysyi FoKoPon ja HoNsU:n vierasvoittoja lukuun ottamatta voittamattomana ja uusikaupunkilaisten talven oikeastaan ainoa heikompi hetki sijoittui vajaan kuukauden vaiheeseen, jolloin joukkueen amerikkalaissentteri Marcus Van (17,9p/14,5l) oli sivussa. Ilman Vania Korihait hävisi viidestä pelaamastaan ottelusta kolme. Kun uusikaupunkilaiset saivat kuitenkin Vanin jälleen täyteen kuntoon, niin joukkue on hävinnyt kalenterivuoden 2016 puolella vain yhden ottelun, senkin runkosarjan päätöspelissä pelatessaan ilman Mikko Jalosta (17,7p/3,6l/5,2s) ja Reggie Brattonia (19,5p/7,6l/3,4s/2,5r).
Asetelmat lauantaina alkaviin finaalipeleihin ovat selvät – Korihait lähtee ennakkosuosikkina ja FoKoPo on altavastaaja. Korihaiden pelaajamateriaali on sarjan paras ja yksi laajimmista ja heillä on kokemus puolellaan. Uusikaupunkilaisten eniten pelaavan kahdeksikon keski-ikä on 25,12 vuotta, FoKoPolla vastaava lukema on 20,75 vuotta. Vaikka ikä ei tietenkään välttämättä kerro kaikkea, niin totuus on, että Korihaiden pelaajilla on enemmän kokemusta kovista peleistä. Nelikko Jalonen, Van, Bratton ja James Crowder ovat kaikki pitkään pelanneita ja rutinoituneita ammattipelaajia, eikä heidän kätensä tärise tiukassa paikassa. FoKoPolta ei vastaavaa kokemusta löydy. Finaalisarjan kupletin juoni on siis, että Korihait on selkeä suosikki ja FoKoPo tekee kaikkensa kiusatakseen vastustajaansa.
Otteluohjelma:
1. finaali Korihait-FoKoPo la 9.4. klo 17:00
2. finaali FoKoPo-Korihait ke 13.4. klo 18:30
3. finaali Korihait-FoKoPo pe 15.4. klo 18:30
4. finaali FoKoPo-Korihait ma 18.4. klo 18:30 (tarvittaessa)
5. finaali Korihait-FoKoPo to 21.4. klo 18:30 (tarvittaessa)
Kaikki divisioona A:n finaaliottelut ovat nähtävillä fanseat.com -palvelussa!