Forssan Koripojat on tehnyt pelaajasopimuksen 27-vuotiaan amerikkalaistakamies John Merchant III:n kanssa. 187-cm Merchant III on pelannut ammattilaisuransa aikana Italiassa useammalla eri sarjatasolla. Kaudella 2014-2015 Merchant III pelasi maan kakkostasolla Serie A2:ssa Legnano Basket Knightsin riveissä tilastoiden 30 pelissä keskimäärin 10,1 pistettä, 5,4 levypalloa ja 1,5 syöttöä ottelua kohden. Tämän jälkeen hän siirtyi kaudelle 2015-2016 alemmalla sarjaportaalla pelanneeseen Piacenza BC:n joukkueeseen.

Viime kaudella ilman seuraa ollut Merchant III saapui elokuun lopussa FoKoPoon tryoutille ja vakuutti valmennusjohdon esityksillään. Erityisesti vaaralliseksi kolmen pisteen heittäjäksi osoittautunut Merchant III tilastoi kahdessa pelaamassaan harjoitusottelussa keskimäärin 24,5 pistettä ottelua kohden. Hänen sopimuksensa koeaika jatkuu syyskuun puoleen väliin saakka.

FoKoPolla on kasassa nyt yhteensä kymmenen pelaajasopimusta. Joukkueeseen haetaan vielä yhtä amerikkalaispelaajaa laitahyökkääjän paikalle.

Sopimuspelaajat

(nimi, pituus, pelipaikka, syntymävuosi)

Johan Kotavuo, 185 cm, 1, s. 1996

Antti Heinonen, 187 cm, 1-2, s. 1999

John Merchant III, 187 cm, 1-2, s. 1989

Muhamed Haji, 185 cm, 2-1, s. 1994

Konsta Mastomäki, 189 cm, 2-3, s. 1999

Semi Saari, 190 cm, 2-3, s. 1998

Henri Kotavuo, 190 cm, 2-3, s. 1993

Markus Molenius, 200 cm, 3-4, s. 1992

Aku Haikonen, 200 cm, 4-5, s. 1996

Andrais Thornton, 203 cm, 4-5, s. 1985