Forssan Koripoikien divisioona A:n pelit jatkuvat tulevana sunnuntaina pitkästä aikaa kotiottelulla kun vastaan Feeniksissä asettuu Järvenpään Koripalloseura. Ottelu alkaa klo 17.00.

JKS on aloittanut kauden 2017-2018 vielä ilman ainuttakaan voittoa, sillä joukkueella on alla kolmen ottelun tappioputki. Kaikki tappioihin päättyneet ottelut ovat kuitenkin olleet tasaisia alusta loppuun. JKS kärsi esimerkiksi sarjan ennakkosuosikkien viittaa kantaville Ura Basketille ja ToPolle vain 7 ja 9 pisteen tappiot.

Järvenpääläisten joukkue tulevalle kaudelle ei ole laaja, mutta sitäkin laadukkaampi. Valmentaja Jarkko Lanu teki nimittäin kesällä muutaman todellisen kotimaisen täsmähankinnan, kirkkaimpana nimenä useita vuosia Korisliigassa pelanneen Villematti Kopion. Takamiehen paikalla viihtyvä 183-senttinen Kopio onkin ollut JKS:n paras tilastomies alkukaudella 19,3 pisteen, 4,3 levypallon ja 5,7 syötön keskiarvoillaan.

Muita kovia nimiä JKS:n joukkueessa ovat mm. Tarjanteen veljekset Visa ja Leo. Kummatkin Tarjanteista ovat pelanneet pitkään miesten divisioona A:ssa ja ovat tunnettuja etenkin tarkkoina kolmen pisteen heittäjinä. Heidän lisäksi JKS:n aloitusviisikon täydentää FoKoPossakin kaudella 2012-2013 pelannut Julius Pehkonen sekä aina erittäin suurella taistelutahdolla ja sydämellä pelaava 191-senttinen sisäpelaaja Arsene Towa. Etenkin Towan kanssa FoKoPon tulee olla todella tarkkana – preseasonilla pelatussa harjoitusottelussa mies pääsi liiaksi juhlimaan korin alla ja nyt sarjakauden avaus on osoittanut ettei tahti hyydy. Towan tilastot kauden kolmesta ensimmäisestä ottelusta ovat huikeat 16,3 pistettä ja 17,7 levypalloa.

FoKoPon kausi on alkanut vähintäänkin odotuksien mukaan, mutta kehitettävää löytyy koko ajan lisää ja lisää. Alla on viime sunnuntailta tärkeä vierasvoitto Korikouvoista ja huomenna on hyvä mahdollisuus jatkaa alkukautta positiivisissa merkeissä. Tämä kuitenkin vaatii täsmällistä suorittamista kummassakin kenttäpäädyssä. Hyökkäyspäässä on pystyttävä hyökkäämään hieman monipuolisemmin ja liikutettava palloa nopeammin. Vaikka alkukaudesta FoKoPon kovat yksilöt ovat pystyneet tekemään kovia koreja, niin ennen pitkää vastustajat löytävät keinot näiden yksilöiden pysäyttämiseksi. Lisäksi puolustuspäässä tarvitaan lisää ”effortia” jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, mutta etenkin levypallopelissä. Näin huonolla alkukauden levypallopelillä ei voi pitkässä juoksussa voittaa pelejä. FoKoPon joukkue on kooltaan pienempi kuin monen muun, mutta useasti levypallojen hakeminen on kiinni puhtaasti taistelutahdosta. Jokaisen on oltava valmis huomenna laittamaan itseään likoon irtopallojen tähden.

FoKoPo vs. JKS sunnuntaina 22.10. klo 17.00 Urheilutalo Feeniksissä. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan kotijoukkue voittoon!

Liput otteluun aikuisilta 7 euroa ja alennusryhmiltä (lapset alle 16-v, työttömät, eläkeläiset, varusmiespalv. suorittavat) 5 euroa. Lapset alle 7-v ilmaiseksi sisään.