Edellisestä neljästä ottelustaan kolme voittoa napannut Fokopo pyrkii jatkamaan hyvää vaihettaan kun se matkaa lauantaina Porvooseen, Tarmon vieraaksi. Sarjassa viimeisenä oleva Tarmo on vielä ilman sarjapisteitä, mutta kotijoukkuetta ei sovi silti aliarvioida.
Esa Mäki-Tulokkaan luotsaama joukkue on täynnä nuoria ja nälkäisiä pelimiehiä. Tarmosta arvaamattoman tekee myös sen puolustusmuoto, joka on sekoitus mies- ja paikkapuolustusta. Tarmo onkin viime vuosina onnistunut haastamaan sarjan kärkijoukkueita. Porvoolaisille kaikki kaikessa on ollut alkukaudella Otso Laakkonen joka on ykkönen kolmessa tilastokategoriassa (17.8 pistettä/6.2 levypalloa/2.0 syöttöä). Myös Elias Lahdensuu (9.8 pistettä) ja Mirko Laitinen (10.8 pistettä) ovat vastanneet Tarmon koritehtailusta. Viime kaudella divisioona A:ssa hyvillä tehoilla pelannut takamies Oscar Storgård on ollut alkukauden loukkaantuneena ja hänen pelaamisensa on epävarmaa. Nuorten maajoukkueissakin esiintynyt takamies olisi kuitenkin vahva lisä Tarmon kokoonpanoon.
Fokopon osalta otteluun valmistautuminen on sujunut hyvin. Päävalmentaja Jouni Grönroos on toistaiseksi sairaslomalla joten apuvalmentaja Teet Toome on ottanut joukkueen komentoonsa. Fokopo pyrkii jatkamaan hyviä otteitaan Tarmoa vastaan. Ottelu alkaa Kokonhallilla klo 17. Seuraavan kerran kotona pelataan ensi viikolla torstaina 22.11 HBA-Märskyä vastaan.