Miesten 1.divisioona A jatkui Fokopon osalta kotiottelulla Ynniä vastaan. Oululaisten peli on nojannut kauden aikana vahvaan amerikkalaiskolmikkoon, eikä tämä ottelu ollut poikkeus. Ottelun alussa erityisesti sentteri Brian Moultrie (20/12) oli vaikea pideltävä kotijoukkueelle. Fokopon tehot olivat alussa pitkälti Gilbert Talbotin (21/14) varassa. Ynni kuittasi ensimmäisen erän itselleen lukemin 14-23. Toisella neljänneksellä Isaac Williams (33 pistettä) upotti todella kovia heittoja erityisesti kolmoskaaren takaa tuoden Fokopon puoliajalle mentäessä pisteen päähän, 44-45. Toisella puoliajalla Fokopo nousi kuskin paikalle paikkapuolustuksensa avulla. Talbotin joutuessa virhevaikeuksiin Eshaq Safi astui esiin. Sentteri viimeisteli komean tupla-tupla keräten 10 pistettä ja yhtä monta levypalloa. Päätöserään lähdettiin Fokopon johtaessa 67-59. Viimeinen kymppi oli kuitenkin oululaisten näytöstä. Dedrick Basile (28/8/6 syöttöä) naulasi ottelun ratkaisuhetkillä kovia kolmosia ja johdatti joukkueensa voittoon lukemin 84-95. Ynnin kaukoheittopeli oli tehokasta vierailijoiden heittäessä päätöserässä peräti seitsemän peräkkäistä onnistunutta kolmosta. Fokopo jatkaa sarjassa sijalla 10. Seuraava mahdollisuus pistemäärän kasvattamiseen on 13.1 Kouvolassa Korikouvojen vieraana. Suomen Cup jatkuu Feeniksillä 20.1 Roosterssia vastaan.
Ostoskori
Viimeisimmät artikkelit
Arkistot
- marraskuu 2021
- toukokuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- heinäkuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- kesäkuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- huhtikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- helmikuu 2017
- joulukuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- kesäkuu 2015
- huhtikuu 2015
- tammikuu 2015