Samuel Valtonen rinnakkaislisenssillä FoKoPoon!
Toistaiseksi hienoa kautta pelaava Forssan Koripojat vahvistaa joukkuettaan, kun 18-vuotias ja 197-senttinen Euran Veivin kasvatti Samuel Valtonen saapuu FoKoPoon.
Alkukauden LoKoKo Bisonsin mukana treenannut Valtonen saapui jo marraskuussa rinnakkaislisenssillä hakemaan peliaikaa Feeniks Basketin 19-vuotiaista. Valtonen ehtikin pelaamaan kolmessa ottelussa tilastoiden keskimäärin 20 pistettä ja 11 levypalloa ottelua kohden. Junioripelien ollessa tauolla päätyi Valtonen nyt myös vahvistamaan FoKoPon miesten joukkuetta. Valtonen jatkaa myös kevätkauden LoKoKo Bisonsin mukana.
Valtonen tulee vahvistamaan FoKoPon ison pään rotaatiota. Apu tuleekin tarpeeseen Sauli Näppisen ollessa toistaiseksi sivussa alaraajavamman takia.
Valtonen esiintyy ensimmäisen kerran FoKoPon kokoonpanossa tulevana sunnuntaina, kun Westside saapuu Forssaan. Sitä ennen kuitenkin perjantaina Feeniksiin saapuu Lappeenrannan NMKY.
Isot kiitokset myös yhteistyöstä ja tsemppiä loppukauteen Biisonit!