Petteri Molenius on Forssan Koripoikien miesten divisioona A:n joukkueen uusi päävalmentaja yksivuotisella sopimuksella.

Molenius, 24, on seuran oma kasvatti ja pitkän linjan fokopolainen. Hän on aiemmin toiminut FoKoPon 1. divisioonajoukkueen apuvalmentajana neljän kauden ajan vuosina 2014-2018. Kuluneella kaudella Molenius on valmentanut Tampereen Pyrinnön organisaatiossa.

-Olen erittäin onnellinen päästessäni kasvattajaseurani edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Tämä seura on minulle sydämen asia ja otan haasteen innolla vastaan, Molenius kommentoi.

Päävalmentajajulkistuksen myötä myös tulevan kauden joukkueen kokoaminen on aloitettu. Tavoitteena on saada joukkueen suomalainen pelaajaosasto kasaan jo kevään aikana hyvissä ajoin ennen kesäharjoittelun aloittamista. 

-Viime kaudella suurin  osa FoKoPon kotimaisista pelaajista olivat seuran omia kasvatteja. Siitä tulemme lähtemään myös uudella kaudella – toivonkin että voimme rakentaa ensi kauden joukkuetta mahdollisimman paljon jo nyt pelanneiden pelaajien varaan.

-Kun olemme saaneet kartoitettua lähialueiden suomalaiset pelaajat, niin katsomme keitä muita pelaajia meidän on mahdollista saada toimintaan mukaan. Tämän jälkeen viimeistelemme joukkueen kokoonpanon amerikkalaisvahvistuksilla, Molenius valottaa joukkueen rakentamista.